Siirry pääsisältöön

Voinko asunnon pihalle rakentaa terassin?

Aihe: Naapurin puolesta kyselen

Voinko asunnon pihalle rakentaa terassin?

Voiko vuokra- tai asumisoikeuskotiin rakentaa terassin?

Moni haaveilee omasta pienestä ulkotilasta, jossa voisi nauttia aamukahvit, istuttaa kesäkukkia tai viettää aikaa lämpiminä iltoina. Siksi ei olekaan ihme, että erityisesti kevään ja kesän kynnyksellä moni asukas pohtii: voiko vuokra- tai asumisoikeuskotiin rakentaa terassin?

Lyhyt vastaus on: rakentamiseen tarvitaan aina lupa 

Terassin rakentaminen tai nykyisen pihan päivittäminen on yleensä mahdollista, mutta asia pitää aina selvittää etukäteen. Näin varmistetaan, että ratkaisu on turvallinen, kiinteistöön sopiva ja kaikkien asukkaiden kannalta toimiva.

Asukas rakentaa terassin omalla kustannuksellaan ja terassin rakentaminen ei ole hyvitettävä muutostyö. 

Terassi voi olla mahdollinen, mutta suunnitelma pitää hyväksyttää

Vuokra- tai asumisoikeuskodissa piha-alueeseen liittyvät muutokset eivät ole automaattisesti asukkaan päätettävissä, vaikka kyse olisi oman asunnon yhteydessä olevasta pihasta.

Terassin rakentaminen voi vaikuttaa esimerkiksi:

  • rakennuksen ulkonäköön
  • piha-alueen toimivuuteen
  • huolto- ja kunnossapitotöihin
  • turvallisuuteen
  • mahdollisiin lupavaatimuksiin

Siksi terassia ei saa rakentaa omatoimisesti ilman lupaa.

 

Näin etenet oikein

Jos terassin rakentaminen on mielessä, tärkeintä on muistaa yksi asia: älä aloita rakentamista ennen lupaa.

Kun etenet oikeassa järjestyksessä, asia hoituu huomattavasti sujuvammin.

Tiivistetysti näin:

1. Täytä muutostyölomake 
2. Liitä mukaan mahdollisimman tarkat tiedot suunnitelmasta
3. Odota päätöstä ennen työn aloittamista

Lisää samasta aiheesta

Naapurin puolesta kyselen

Mitä tehdä, jos naapuri metelöi?

Naapurisopu edellyttää molemminpuolista huomaavaisuutta, sillä kun kaikki ottavat toisensa huomioon ja antavat myös toisilleen tilaa elää, naapureiden välit pysyvät kunnossa ja taloyhtiön henki säilyy hyvänä.
Lue lisää
Mitä tehdä, jos naapuri metelöi?