Median yhteydenotot

etunimi.sukuni@yhkodit.fi

Tuire Mäenpää

Markkinointijohtaja

010 227 3036

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Facebook

Instagram: @yhkodit

LinkedIn

Twitter: @YHKodit

Youtube

#yhkodit #elämänkestävääasumista

Sponsorointi

YH Kotien sponsoroinnin ensisijaisena tavoitteena on tukea nuorten harrastamista. Liikunta ja urheilu antavat lapselle ja nuorelle yhteenkuuluvuuden tunteita ja estävät syrjäytymistä. Onnistuneet suoritukset vahvistavat myönteistä minäkuvaa ja epäonnistumisista opitaan. Liikunnan parissa opitut terveelliset elämäntavat, sosiaaliset taidot sekä ajanhallinta antavat hyvän pohjan hyvinvointiin kantavat myös opiskelussa ja työelämässä.

Edellytämme sponsoroitavalta urheiluyhteisöltä hyvän urheilutavan mukaista toimintaa. Sponsoroitavan epäeettinen toiminta vahingoittaa myös yrityksemme mainetta ja saattaa johtaa sopimuksen purkuun. Epäeettistä toimintaa ovat mm. kiellettyjen aineiden käyttö, syrjintä ja turvallisuuden laiminlyönti. Kiinnitämmekin erityistä huomiota sponsoroitavaa kohdetta valittaessa, kuinka mm. juniorityö on hoidettu ja linjattu.

Emme tällä hetkellä etsi uusia sponsorointikohteita.

 

Uutiskirje

Uutiskirje asukkaillemme

Lähetämme asukkaillemme sähköistä uutiskirjettä noin neljä kertaa vuodessa. Voit tilata uutiskirjeen asukasivujen kautta. Lisää yhteystietosi kohdalla täppä kohtaan “uutiskirjeen tilaus”.

Tilaamalla uutiskirjeen sinulle lähetetään tietoa YH Kotien ajankohtaisista asioista. Voit perua tilauksen uutiskirjeen milloin tahansa uutiskirjeen lopusta löytyvällä linkillä.

Uutiskirje omistusasunnoista kiinnostuneille

Lähetämme myös ennakkotietoa kiinnostuneille markkinointiin tulevista uudiskohteista. Voit tilata uutiskirjeen jättämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään




Tilaamalla uutiskirjeen sinulle lähetetään tietoa YH Kotien uusista kohteista. Voit perua tilauksen uutiskirjeen milloin tahansa uutiskirjeen lopusta löytyvällä linkillä, jolloin tietosi poistuvat YH Kotien järjestelmästä.

Logot

Logon lähiympäristö rauhoitetaan muilta teksti- tai graafisilta elementeiltä suoja-alueella, jonka minimikoko on logotekstin korkuinen. Suoja-aluetta ei myöskään saa sitoa elementteihin, sillä tämä heikentää merkin erottuvuutta. Tämä ei koske mahdollista taustaväriä tai valokuvaa. Sloganilla olevan logon minimikoko on 25 mm.

YH Kodit -logo sloganilla, CMYK, pdf

YH Kodit -logo sloganilla, CMYK, pdf

28.11.2017 lataa tiedosto

YH Kodit-logo sloganilla, jpeg

YH Kodit-logo sloganilla, jpeg

1440x900 - 220,7 KB lataa tiedosto

YH Kodit -logo, CMYK, pdf

YH Kodit -logo, CMYK, pdf

28.11.2017 lataa tiedosto

YH Kodit-logo, jpeg

YH Kodit-logo, jpeg

2059x678 - 187,9 KB lataa tiedosto
0 kohdetta listalla

Tilaa uutiskirje ja kuule ensimmäisenä tulevista omistusasunnoistamme!

Tilaamalla uutiskirjeen sinulle lähetetään tietoa YH Kotien uusista omistusasunnoistamme. Voit perua tilauksen uutiskirjeen milloin tahansa uutiskirjeen lopusta löytyvällä linkillä, jolloin tietosi poistuvat YH Kotien järjestelmästä.