Biojätteen ravinteet talteen kierrättämällä

Biojätettä päätyy Suomessa paljon sekajätteeseen: sekajätteen sisällöstä jopa kolmasosa saattaa olla biojätettä. Kierrättämällä biojäte oikein saadaan sen sisältämät tärkeät ravinteet kiertoon. Samalla voidaan tuottaa uusiutuvaa energiaa.

Biojätteen kierrätyksessä kannattaa kuitenkin muistaa, että syömäkelpoisen ruuan poisheittäminen rasittaa sekä ympäristöä että kukkaroa. Jokainen suomalainen heittää vuodessa pois noin 20–25 kiloa syömäkelpoista ruokaa, mikä tarkoittaa rahassa sadan euron menetystä henkilöä kohti. Ruokahävikin vähentäminen onkin hyvä keino pienentää omaa hiilijalanjälkeä ja säästää rahaa.

Biojätteestä energiaksi ja lannoitteeksi

  • Biojätettä voidaan käyttää biokaasun tuotantoon. Biokaasu käytetään esimerkiksi uusiutuvan sähkön ja lämmön tuottamisessa.
  • Biojätteestä voidaan valmistaa kompostoimalla mullan raaka-ainetta ja lannoitteita, jotka sisältävät paljon ravinteita.
  • Kierrättämällä biojäte oikein saadaan sen sisältämät ravinteet, kuten typpi ja fosfori, hyödynnettyä yhä uudelleen.

Hyödynnä sanomalehdet biopusseina ja rasvat ruuanlaitossa

  • Biojäteastian saa pysymään siistinä laittamalla astian pohjalle esimerkiksi palan sanomalehteä tai talouspaperia, joka imee itseensä kosteutta.
  • Jotta biojätteen keräysastia ei likaannu, tulee biojäte laittaa keräysastiaan pakattuna, esimerkiksi biojätepussissa. Biojätepussin voi taitella sanomalehdestä tai biojätteen voi kerätä tyhjään jauhopussiin tai muropakettiin, kunhan pakkaus ei ole muovitettu.
  • Nestemäinen rasva tulee laittaa suljetussa pakkauksessa sekajätteeseen. Pienen määrän nestemäistä rasvaa voi kuitenkin imeyttää esimerkiksi talouspaperiin ja laittaa biojätteeseen.
  • Ylimääräisen rasvan voi myös hyödyntää ruuanlaitossa uudelleen. Mieti, voisiko käyttää esimerkiksi fetajuuston öljyn salaatinkastikkeena tai sämpylätaikinan maustamisessa.
  • Maatuvat eli puupohjaiset lemmikkieläinten kuivikkeet voi laittaa biojätteeseen. Mineraalipohjaiset kuivikkeet, kuten hiekasta tai savesta valmistetut, kuuluvat sekajätteeseen.

Suunnittelemalla vähennät ruokahävikkiä

  • Suunnittele etukäteen ja osta vain tarvittavat ruoat.
  • Valmista ruokaa vain tarvittava määrä ja syö lautanen tyhjäksi. Pakasta ylijäänyt ruoka.
  • Siivoa jääkaappi usein. Näin tiedät, mitä ruokia siellä on ja milloin ne ovat menossa vanhaksi.
  • Älä heitä pois syömäkelpoista ruokaa. Parasta ennen -päiväyksen umpeutuminen ei välttämättä tarkoita, että ruoka on pilalla.

Lähteet: kiitoskunlajittelet.fi, HSY, Kuluttajaliitto, havikkiviikko.fi, YLE

Paperille ja kartongille uusi elämä

Suomalaiset kuluttavat vuodessa noin 160 kiloa paperia ja kartonkia per henkilö. Kierrätykseen siitä päätyy lähes 80 prosenttia. Paperin ja kartongin kierrätys on suomalaisilla hyvin hallussa, mutta yhä edelleen kierrätykseen kelpaavaa materiaalia päätyy myös seka- ja energiajätteeksi. Paperin ja kartongin kulutusta voi vähentää esimerkiksi siirtymällä sähköisiin laskuihin, tulostamalla harkiten ja valitsemalla järkevästi pakattuja tuotteita.

Paperin ja kartongin kierrätys säästää luontoa

  • Oikein kierrättämällä kierrätetystä paperista ja kartongista voidaan valmistaa uusia tuotteita. Esimerkiksi paperikuitu on mahdollista kierrättää useita kertoja.
  • Kierrättäminen säästää luontoa ja vähentää päästöjä, kun sama materiaali voidaan käyttää useaan kertaan.
  • Kierrätetystä paperista voidaan valmistaan esimerkiksi sanomalehtiä sekä wc- ja talouspaperia.
  • Kierrätetystä kartongista voidaan valmistaa esimerkiksi pahvihylsyjä wc- ja talouspaperirulliin sekä pakkauskartonkia.
  • Myös kartonkipakkausten sisältämä alumiini voidaan kierrättää.

Ota huomioon kierrätyksessä

  • Tavallinen määrä niittejä tai pakkausteippiä ei haittaa kierrätyksessä. Niitä ei tarvitse poistaa paperista tai kartongista.
  • Kartonkipakkausten tulee kierrätykseen laitettaessa olla puhtaita ja kuivia. Pieni määrä rasvaa tai likaa ei kuitenkaan haittaa.
  • Jos pakkauksessa on muovinen korkki, laita se muovipakkauksiin.
  • Ruskeita paperikasseja tai pahvia ei saa laittaa keräyspaperin joukkoon, koska paperin ruskea väri on paperikuidun väri, eikä siis lähde irti paperikuidusta. Jos ruskeaa paperia laittaa paperinkeräykseen, on kierrätyksen lopputuotteessa pilkkuja. Ruskean paperipussin voi laittaa kartongin kierrätykseen.
  • Jos paperin tai kartongin laittaa seka- tai energiajätteeseen, ei materiaalia voida hyödyntää uudelleen.

Lähteet: Rinki, Suomen Kierrätystuote Oy, Kiitoskunlajittelet.fi, Metsäteollisuus

Metalli ja lasi kiertävät lähes loputtomasti

Suomalaiset ovat hyviä metallin ja lasin kierrättäjiä, ja olemmekin ylittäneet sekä kansalliset että EU:n asettamat kierrätystavoitteet. Kierrättäminen kannattaa, sillä metallia ja lasia voidaan oikein kierrätettyinä käyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Metallin ja lasin kierrättäminen on helppoa, kunhan muistaa mitä keräysastiaan saa ja ei saa laittaa.

Monta hyvää syytä kierrättää metalli ja lasi

  • Kierrättäminen säästää raaka-aineita ja vähentää sekä päästöjä että energiankulutusta. Esimerkiksi kierrätetyn alumiinin käyttäminen säästää energiaa 95 prosenttia verrattuna täysin uuden, neitseellisestä raaka-aineesta valmistetun tuotteen valmistamiseen.
  • Kierrätetyistä metalleista voidaan erotella eri metallilajeja ja valmistaa uusia metallituotteita.
  • Kun paristot ja akut kierrätetään oikein, voidaan myös niiden sisältämä metalli käyttää uudestaan. Vie siis paristot ja akut niiden omaan keräyspisteeseen.
  • Kierrätetyistä lasipakkauksista valmistetaan uusia lasipakkauksia eli pulloja ja purkkeja. Muut lasitavarat, kuten juomalasit ja uunivuoat, ovat esimerkiksi sulamispisteeltään erilaisia, eikä niitä sen vuoksi pystytä kierrättämään.
  • Metallia ja lasia voidaan kierrättää käytännössä loputtomasti, koska materiaalin laatu ei heikkene uudelleen käytettäessä.

Vinkkejä onnistuneeseen kierrättämiseen

  • Tyhjä maalipurkki kelpaa metallinkierrätykseen, sillä siinä ei ole enää vaarallisia aineita jäljellä. Jos maalia on jäljellä, palauta koko purkki vaarallisen jätteen keräykseen.
  • Voit laittaa tyhjät aerosolipullot metallinkeräykseen. Jos pullo hölskyy tai pihisee, on sen sisällä vielä ainetta, jolloin pullo pitää viedä vaarallisen jätteen keräykseen.
  • Jos tavarasta yli puolet on metallia, voi sen laittaa metallinkeräykseen. Esimerkiksi paistinpannun muovinen kahva ei haittaa kierrätystä.
  • Lasiset astiat, kristalli ja keramiikka kuuluvat sekajätteeseen. Mieti kuitenkin, voisitko vielä käyttää astiaa tai olisiko jollain muulla tarvetta sille, jos astia on siisti ja ehjä.
  • Energiansäästölamput ja loisteputket kuuluvat sähkölaitteiden tai vaarallisen jätteen keräyspisteisiin. Hehku- ja halogeenilamput voit laittaa sekajätteeseen.
  • Huuhtele ja anna lasi- ja metallipakkausten kuivua ennen kuin viet ne keräysastiaan.
  • Vie pantilliset pullot ja tölkit pullonpalautukseen.

Lähteet: kiitoskunlajittelet.fi, Rinki, HSY, Lounais-Suomen jätehuolto

Muovi kiertoon, ei poltettavaksi

Muovin kierrättäminen on Suomessa verrattain uutta, ja moni voi kokea siihen liittyvät ohjeet sekavina. Muovin kierrättämiseen kannattaa kuitenkin panostaa, sillä se säästää luontoa, raaka-aineita ja rahaa. Sekajätteeseen kuuluvat vain ne materiaali, jota ei voi kierrättää. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että suomalaisilta päätyy sekajätteeseen paljon kierrätykseen kelpaavaa materiaalia. Jopa 70–80 prosenttia sekajätteeksi päätyvästä materiaalista olisi mahdollista kierrättää. Siksi onkin hyvä kerrata muovinkeräyksen ja sekajätteen pelisäännöt.

Muovin kierrätys on helppoa

  • Jos pakkauksen painosta yli puolet on muovia, voit laittaa sen muovinkeräykseen. Esimerkiksi sipsi- ja kahvipakkaukset voit laittaa muovinkeräykseen.
  • Pakkauksia ei tarvitse erikseen pestä ennen kierrätystä. Riittää, että huuhtelet tai pyyhit pakkauksen siten, ettei se aiheuta hajuhaittoja esimerkiksi homehtumisen takia.
  • Voit laittaa muovit keräysastiaan muovipussin sisällä. Eri muovilaatua olevia paukkauksia ei pidä kuitenkaan laittaa sisäkkäin, ja erilaista muovia olevat osat kannattaa irrottaa toisistaan. Tämä helpottaa muovilajien erottelua toisistaan jatkokäsittelyssä.
  • Pienet virheet eivät haittaa kierrätyksessä, koska väärät muovilaadut voidaan poistaa kierrätysprosessin aikana ja polttaa energiaksi. Kannattaa kuitenkin pyrkiä huolellisuuteen, sillä oikein kierrättämällä vältetään turhia työvaiheita, kuten kuljettamista.

Kierrättämällä materiaalit saadaan uudelleen käyttöön ja kasvihuonepäästöt vähenevät

  • Muovin kierrätys on kannattavampaa kuin sen polttaminen, sillä raaka-aine saadaan hyödynnettyä uudestaan.
  • Kierrätetyistä muovipakkauksista voidaan valmistaa uusia muovipakkauksia ja -tuotteita, esimerkiksi muovipusseja sekä tiski- ja wc-harjoja.
  • Jos kilo uutta eli neitseellistä muovia korvataan kilolla kierrätettyä muovia, vähenevät hiilidioksidipäästöt 1,5 kiloa.
  • Muovin jätemaksut ovat pienemmät kuin sekajätteen, minkä vuoksi muovin kierrättäminen säästää myös rahaa.
  • Sekajäte poltetaan, ja siitä saadaan sähköä ja lämpöenergiaa. Sekajäte ei päädy kaatopaikalle.
  • Vaikka sekajätteen polttaminen on parempi ratkaisu kuin sen kasaaminen kaatopaikoille, on sekajäte kuitenkin suhteellisen huonoa polttoainetta. Jäte ei myöskään katoa täysin polttamalla, vaan siitä jää jäljelle kuonaa. Tämän vuoksi kierrättäminen on tärkeää.

Lähteet: HSY, uusiomuovi.fi, Rinki, Kiitoskunlajittelet.fi, YLE

Vaarallinen jäte vaarattomaksi kierrättämällä

Vaaralliset jätteet aiheuttavat vaaraa joko ihmiselle tai ympäristölle. Vaarallisen jätteen tunnistaa punareunaisesta kärjellään seisovan neliön merkistä, mutta kaikissa vaarallisiksi jätteiksi laskettavissa aineissa tai tavaroissa ei merkintää ole. Siksi on hyvä painaa mieleen lista yleisimmistä vaarallisista jätteistä. Osa vaarallisten jätteiden raaka-aineista on mahdollista käyttää uudelleen, kuten paristoiden ja pienakkujen sisältämät metallit. Lähimmän vaarallisen jätteen keräyspisteen löydät kierratys.info -verkkosivulta.

Vinkkejä vaarallisen jätteen kierrättämiseen

  • Vaaralliset jätteet kannattaa pitää erillään muista jätteistä. Niitä ei myöskään saa sekoittaa keskenään.
  • Kyllästetyn puun tunnistaa sen poikkileikkauspinnasta. Jos poikkileikkauspinnassa on vihreää sävyä tai tummentumaa, on puu todennäköisesti kyllästetty ja kuuluu vaaralliseen jätteeseen.
  • Palauta lääkkeet, ruiskut ja neulat sekä elohopeamittarit apteekkiin.
  • Paristot ja pienakut sekä ehjät energiansäätölamput ja pienet loisteputket voi yleensä palauttaa niitä myyviin kauppoihin. Palauta paristot ja akut niiden navat teipattuina. Teippaamisella varmistat, etteivät paristojen navat osu vastakkain ja aiheuta kuumenemista ja oikosulkua.
  • Palauta käyttämättä jääneet ilotulitteet niiden ostopaikkaan.

Vähennä vaarallista jätettä, säästät luontoa

Vaarallinen jäte on nimensä mukaisesti vaaraksi niin ihmisille kuin ympäristölle. Siksi on hyvä miettiä, miten vaarallisen jätteen syntymistä voi vähentää. Tässä muutama vinkki kotioloihin:

  • Kodin siivouksessa tehokkaita ovat myös muut kuin vaarallisia aineita sisältävät pesuaineet. Esimerkiksi etikan ja ruokasoodan avulla pääsee siivouksessa jo pitkälle. Myös Joutsenmerkillä varustettuja tuotteita kannattaa suosia. Tarkempia vinkkejä ekologisista ja sekä käyttäjälle että ympäristölle turvallista siivousaineista saat esimerkiksi Marttojen verkkosivuilta. Myös autonpesussa pärjää tavallisilla pesuaineilla, kuten mäntysuovalla. Vaarallisten aineiden käyttäminen auton pesussa on kiellettyä omalla pihalla.
  • Hyönteismyrkyt- ja karkotteet kuuluvat vaarallisten jätteiden keräykseen. Myös vaarattomampia vaihtoehtoja on tarjolla. Hyttysiä vastaan voi suojautua myrkyttömästi esimerkiksi pukeutumalla oikein.
  • Lyijypitoisten uudenvuodentinojen myynti on kielletty Suomessa. Ympäristöystävällisempiä ja ihmiselle turvallisempia vaihtoehtoja tinalle ovat esimerkiksi mehiläisvaha ja sokeri.
  • Polkupyörän huoltaminen on tarpeellista, mutta varmista, ettei vaarallisia aineita, kuten ketjurasvoja ja pesuaineita, pääse valumaan ympäristöön. Myös moottoriajoneuvoja huollettaessa käsitellään vaarallisia aineita, kuten jäähdytinnesteitä ja jäteöljyä. Estä aineiden pääseminen ympäristöön käyttämällä huollon aikana ympäristömattoa, jonka pohja ei läpäise sille leviäviä aineita.

Lähteet: vaarallinenjate.fi, HSY, paristokierratys.fi

0 kohdetta listalla