YH Kodit Oy voitti Senaatti Kiinteistöjen ja Turun kaupungin järjestämän tontinluovutuskilpailun Turun Pihlajaniemeen toteutettavasta asuinkorttelista. Kortteliin on suunnitteilla sekä vuokra- että omistusasuntoja. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuonna 2022.

Turun Pihlajaniemeen on suunnitteilla yli 5000 asukkaan merellinen ja luonnonläheinen kaupunginosa. Syksyllä järjestetyssä kilpailussa haettiin kolmeen ensimmäiseen asuinkortteliin toteuttajakumppaneita. Yhden näistä korttelin toteuttajiksi valittiin YH Kodit Oy sekä Rakennusliike Lapti Oy. He voittivat yhteisellä kilpailutyöllään ”Kanaalinpiha”, jonka suunnittelijana toimi arkkitehtitoimisto Lundén Architecture Company. Kortteliin tulee rakentumaan noin 300 asuntoa.

Kanaalinpihan suunnittelun lähtökohtana oli luoda eläväistä, kodikasta ja turvallista kaupunkia. Rakennukset ovat toisistaan erottuvia ja muodostavat korttelille erityisen ilmeen. Kattojen muotoilussa on huomioitu ilmansuunnat, asuntotyypit ja näkymät. Elävä ja toiminnallinen sisäpiha muodostuu erilaisista viheralueista, joiden kasvillisuus on monipuolista.

Kilpailuehdotusten arviointi perustui hinta-laatusuhteen kokonaisarviointiin. Painopisteenä olivat myös monipuoliset asumisen ratkaisut ja korttelipihojen laatu, toiminnallisuus ja viihtyisyys. Kilpailuun osallistui 20 ehdotusta, joista kuusi ehdotusta valittiin seuraavaan vaiheeseen. Kilpailuehdotuksista oli mahdollista antaa palautetta Turun kaupungin Kerrokantasi-verkkopalvelussa. Kommentteja annettiin yli 250 kappaletta, joiden avulla arviointiryhmä teki lopulta päätöksensä.

”Tampere ja Turku ovat viime vuosina nousseet Suomen halutuimpien muuttokaupunkien joukkoon, kun taas Helsingin ja Espoon vetovoima on selkeästi laskenut. Tämä näkyy myös vuokra-asuntojen kysynnässä. Olemme viime vuosina lisänneet asuntorakentamista vastaamaan kysyntää niin Tampereen kuin Turun seuduilla. ” kertoo Janne Tuominen, YH Kodit Oy:n toimitusjohtaja. ”Erityisesti kohtuuhintaisista asunnoista on pulaa molemmissa kaupungeissa. On tärkeää, että uusille asuinalueille valmistuu erilaisia asumismuotoja, jotta alueet eivät segregoituisi. Tästä Turun Pihlajaniemen alueen suunnitelmat ovat hyvänä esimerkkinä.”