Turun Linnanfältin uuteen puukaupunginosaan valmistuu YH Kodeilta 83 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. Maaliskuussa valmistuva kerrostalo on YH Kotien ensimmäinen puukerrostalo ja ensimmäinen puukaupunkiin Aran tukemana tuotantona valmistuva puukerrostalo.

”Puukerrostalon rakennuttaminen on ollut meille mielenkiintoinen projekti. Kerrostalon puuverhoiltu, mutta silti moderni ulkoasu sulautuu hyvin vanhaan ympäristöön. Talo rakennetaan viimeisimpien määräysten mukaan ja paloturvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Neljäkerroksisessa talossa on mm. automaattisena palosammutuksena sumuvesijärjestelmä.” kertoo Mikko Lipponen, YH Kodit Oy:n Turun aluejohtaja. Talon on suunnitellut Schauman Arkkitehdit.

”Turussa on edelleen kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista huutava pula. Nykyisistä vuokra-asunnoistamme harva ehtii olla tyhjillään ennen seuraavia asukkaita ja uudetkin asunnot ovat saaneet asukkaat heti valmistuttuaan. Talvella Linnanfältiin valmistuvien asuntojen lisäksi vuoden 2019 aikana valmistuu Runosmäkeen, Suikkilaan ja Skanssiin lähes 300 kohtuuhintaista asuntoa.” kertoo Janne Tuominen, YH Kodit Oy:n toimitusjohtaja. ”Näiden neljän kerrostalon lisäksi suunnitteilla tai rakenteilla on 5 vuokratalon rakentamisesta Turkuun ja lähikuntiin.” jatkaa Tuominen.

Fleminginkatu 8:an valmistuvien asuntojen koot vaihtelevat 24 neliön yksiöistä 64,5 neliön kolmioihin. Asunnot tulevat haettavaksi vuoden 2019 alusta. Autot ajetaan maan alle pysäköintihalliin.